lauantai, 3. marraskuu 2012

Hyvää syksyä :)

Aikaa onkin kulunut viimekerrasta... Kesällä on tainnut olla muuta mielessä kuin käsityöt mutta nyt taas on aktivoiduttu tällä saralla. .. melko innokkaastikin.
Pitkästä aikaa kun tänne tulin niin huomasin, että kesällä on käynyt vähän inhottava juttu, kun kaikki kuvat blogista ovat hävinneet... Koitan niistä ainakin jotain, pikkuhiljaa lisäillä. Harmi juttu.
Nyt minulla on laittaa kuvaa jo keväällä valmistuneesta ryijystä, joka tässä kuvassa jo myös viimeistelty ja seinällä.
Kokoa on n.50x70cm.


Ja myöskin pari poppanaliinaa ovat kesän aikana valmistuneet...
Mítat n. 70cm ja 90cm.


... ja ihana reimunkirjava huopa on viimeistelyä vaille valmis :) Sen saan varmastikin pikapuolin kuvattua. Nyt onkin kangaspuilla valmistunut jonkin verran mutta myös puikot sauhuaa... Valmistumassa on puro bolero ja 7veljestä hame.

torstai, 17. toukokuu 2012

Kolmiohuivi

Kauan sitten aloitettu ja nyt vasta lopetettu kolmiohuivi vironvillasta. Ullaneule.net sivulta löytyi ohje ihanaan jääkukka-huiviin ja halusin siitä juurikin tällaisen ihanan vaalean sävyisen. Kokoa löytyy vaikka teinkin vähemmän kerroksia kuin ohjeessa. Neulottu puikoilla 5.

torstai, 17. toukokuu 2012

Hyvää kevättä!

Ihana kevät menossa ja kukkaostokset kovasti mielessä. Tänään kävin taas hakemassa lisää ja piha sen kun kaunistuu :) (Kun vain nurmikkokin rupeisi kasvamaan, koska piha myllättiin ympäri syksyllä). Nyt on laatikoissa ja amppeleissa vaikka mitä. Pakko laittaa pari kuvaa :) On ne niin nättejä...

No niin ja sitten aiheeseen... Nyt kun lahja on saajallaan niin voin julkaista kuvan. Synttärilahjaksi meni tämä sukulaiselle :) Värit hänen kotinsa mukaan ja saaja oli tyytyväinen :) Alussa tämän kutominen oli niiiin pakkopullaa, mutta sitten helpottui ja sain sen loppuun asti. Jotenkin oli vain niin vaikeaa seurata ohjetta ja vielä kun koko huopa kudottiin kahdella värillä... Lopputulokseen olen kuitenkin kovasti tyytyväinen.

Ja samaan kudonta kategoriaan... Kutomani nukkaryijy. Oli siinä ahertamista... mutta valmiiksi tuli tämäkin. Tuli juuri niin hieno kun olin siitä kuvan päähäni piirtänyt. Itse tein myös ohjeen ja sen mukaan "nypläsin" solmut paikoilleen. Koko on 50 cm x 65cm. Vielä on viimeistelyä jäljellä, reunat ja laikkaaminen mutta sitten valmis. Voin sitten vielä julkaista seinällä-kuvan :)

 

Ettei tulisi tämän pidempää postausta niin teenpä toisen valmistuneesta työstä puikoilta :)

maanantai, 9. huhtikuu 2012

Pääsiäisestä...

Oikein hyvää jo melkeinpä mennyttä pääsiäistä. Laitan tähän kuitenkin vielä pääsiäisaiheisen kuvan jonka otin jokunen päivä sitten. Munien hävittäminen on jo hyvin käynnissä :). Mainitaan vielä, että poppana on äitykän jokunen aika sitten kutoma pääsiäisliina ja neulahuovutettu koriste itsetekemäni. Ohje taisi olla novitassa kevät/2009.

 

Olenhan minä kuitenkin nyttenkin ihan ahkera ollut... vaikka kyllä vähän taukoa tulikin, kun ensimmäistä kertaa elämässäni innostuin lukemaan kirjoja. Peräkkäin luin kaikki Twilight sarjan kirjat. Ovat ne mahtavia :) Elokuvat jo tuttuja niin pitihän ne kirjatkin lukea. Useasti lukiessani harmittelin kun puikkohommat seisoivat... ne kun ei onnistu samaan aikaan tehtäväksi. Sen takia varmaan en olekkaan koskaan innostunut lukemaan, ja telkkaria voi katsoa samaan aikaan. Nyt kirjat luettu ja puikot voi alkaa heilumaan :)

Valmiiksi olen jo saanut huovan, mutta kuvaa siitä en vielä viitsi julkaista, kun on menossa lahjaksi ja saaja ei ole sitä vielä saanut. Jääkukka huivista on tekemättä viimeinen eli päättelykerros. Sitten pingoituksen jälkeen saatte siitä kuvan. Päätin, että niin kauan kuin huivi on kesken, niin en aloita mitään uutta. Nyt kun se vihdoin valmistuu niin puikoille pääsee joko fabel dominoliivi tai miami frillabolero. Ihan päätökseen en vielä ole päässyt. Kesken myöskin puilla nukkaryijy ja sitä taidankin nyt lähteä nypläämään :)

Palataan taas!

sunnuntai, 4. maaliskuu 2012

Murtotoimikas matto

Jokin aika sitten sain valmiiksi maton. Loimi on pellavaa ja kudottu ruskealla ontelokuteella. Ensimmäistä kertaa käytin ontelokudetta ja olihan sillä oikein mukava kutoa. Matto jää odottamaan sille sopivaa paikkaa.

Leveys 120cm pituus 180 cm.